Friday 30 March 2012

I Will Never Love Again

Oh voih. Tuntuu että olen unohtanut blogini vaikka istunkin koneeni edessä aikas paljon näin loppujen lopuksi. Täytyy myöntä että vanhojen kirjoituksien selaaminen on varsin avartavaa ja sitä jäi jotenkin pohtimaan että miten sitä oli aikoinaan niin paljon sanottavaa, niin paljon. Nykyään kun yleensä vaan tuntuu tyrkkäävän kuin pakosta muutaman web-kameralla otetun kuvan ennen kuin sitten unohta asian kuukaudeksi.

Eihän mun elämä kuitenkaan ole kovin menevää, vaikka viimeisimmässä merkinnässä viittasinkin että olin matkoilla, lomalla. Uuh uuh. Näin ihania ystäviä pitkästä aikaa ja nautin reissusta hyvin paljon. Nautin siitä kuinka valitsin viettää maanantain autosa istuessa kun ajoimme viimeisen osan kahdeksikosta Suomen ympäri.


Gah, siinä se nyt on. Koko matka, haha. Oli kyllä aivan ihana reissu ja nuo ihmiset. ♥ Oon jotenkin niin täynnä rakkautta heitä kohtaan ettei mitään rajaa, niin täynnä. Mikään ei voi sitä rakkautta murtaa, ei aika eikä huolet. I'll always love you guys. ;-----;

Mutta jos nyt kuitenkin ajatellaan että olen nyt kirjoittanut _näinkin_ paljon tekstiä, niin miksi olen sen kirjoittanut? Itseäni varten? Teitä varten? Ketä varten? Tulevaisuutta? Taidan valita vaihtehdon joka sopisi noihin kaikkiin ja ei mihinkään. Koen vaan hirveää tarvetta kirjoittaa, vaikka Facebook kertookin että elämäni on todella jännää kun katson kun muut tekee ja lauleskelen lastenlauluja. Jälkimmäisestä voisi mainita että mulla soi aina lastenlaulut päässä kun olen töissä ja jaan tämänkin turhan informaation työkavereitteni kanssa.

Niin ja meikä täyttää perkule kohta 23 ja lauleskelen töissä että Maijalla oli karitsa. Oh yeah. Nytkin pitäisi olla nukkumassa kun aamulla on töitä, oh voeh. Jos nyt menisi ja tyhjentäisi ton pesukoneen.

See ya later bitches.

No comments:

Post a Comment

Leave a message. If you want to.