Angel

Tänään on hyvin outo päivä. Ollessani Ollin kanssa lenkillä näin kuinka lapsuudenystävän perhe käveli kaukana edessä parkkipaikalle. Käveltyäni siitä ohi näin heidän ajavan autolla pois.

Muutaman askeleen päässä kuulen tutun ääneen huutavan nimeäni. Lapsuuden ystävä, ihminen joka on varmasti elämäni ainoa BFF. Titteli jota en edes käytä, mutta kuvaa häntä ja lapsuutta ja nuoruutta hyvin. Hän kun oli paras ystävä.

Surrealistinen olo lensi yli kun ei ollut nähnyt toista niin pitkään aikaan. Sovittiin epämääräisesti tapaaminen ensi viikolla kun ollaan molemmat maisemissa. Vieläkin surrealistinen oli, toisaalta hirveä pelko kiipeää niskaa pitkin.

Hän kun on ainoa jota oikeastaan halusin pienenä hirveästi miellyttää jonka vahvat mielipiteet kiehtoivat. Ja ainoa jonka hyväksyntä tai torjuminen sattui oikeasti. Joten kuulumisten vaihtaminen ensi viikolla tuntuu oudotlta ja se pelottaa. Pelko johtuu tunteesta, että en ole saanut elämässäni mitään aikaiseksi ja että niin. Tyhmiä asioita. Asioita joista pitää päästä yli.

Huvittavinta ehkä on, että minua oli kuulemma etsitty Facebookista etc. mutta minua ei sieltä haulla etsittynä hirveästi löydy. Pitää tuntea kaverit ja sellasta. Toisaalta koko ironinen fakta on se, että kummankaan puhelinnumero ei ole vaihtunut tätä aikana ja molemmilla oli vielä toisen numero.

Että sellaista. Jotenkin kyllä tuntuu että tällakin on tarkoitus, että nyt nähdään taas. Tiedä sitten mikä, mutta tärkeä se varmasti on. Ja se merkitsee jotain. Varmasti. Pääsen luultavasti eteenpäin elämässäni. Toivottavasti ainakin.