Don't Fucking Tell Me What To Do

Postin kyttäys- ja vainoharhaisuusviikko ovat saapuneet. Tietenkin ne kulkevat käsi kädessä. Huomaat tarkistelevasi ystäviesi (siis niiden, jotka hakivat opiskelemaan viimeisimmässä yhteishaussa) päivityksiä liittyen kutsuihin, hylkyihin ja hiljaisuuteen. Töistä päästyäsi kuulostelet korva höröllä kaikkea mikä voisi mahdollisesti olla postinjakaja.

Viikon toinen päivä käynnissä ja tuloksia on tullut kaikille. Niitä ei myöskään ole tullut osalle. Melting -kuva vuodelta 2010 on varsin osuva tähän mielenhetkeen, kun mitään ei oikein voi silti tehdä. Voi vain odottaa.

Onneksi kuitenkin puolet kouluista joihin hain ovat sen verran ystävällisiä, että lähettävät myös hylkäyksen. Tieto lisää tuskaa, mutta mikään ei ole surullisempaa kuin odottaa kirjettä jota ei koskaan tule.

Huomenna olemme ehkä viisaampia, mutta varmaa on ainakin muutama asia. Kuten se, että ensi viikolla on lomaa kävi kirjeiden kanssa miten tahansa. Tiistaina lentäen Ouluun ja lauantaina lentäen takaisin. Vähän jännittää, mutta olen jo alkanut miettimään mitä otan mukaan. Ja sopimaan kampaajani kanssa kulmien ja ripsien värjäyksestä, että ovat varmasti edustavat kun menen sinne seikkailemaan tai itseäni myymään (kouluun).

Kirjoittelin myös ylös näitä ensi kesän festivaalien päivämääriä. Ihan vain sen takia, että saan pyydettyä ne vapaaksi. Heh. On kiva kesä tiedossa loppujen lopuksi. Tapahtui elämässä mitä tahansa. Muutoksen tuulet ovat ilmassa ja ne tuoksuvat raikkailta.