If You Wanna

Viimeisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon, ainakin jollain tavalla. Suurimmaksi osaksi sitä on vain omaa napaa tullut tuijoteltua, mutta joskus se on ihan hyvästä. Oma minä on sitä kaivannut, kaivannut sitä huomiota myös itselleen. Jopa siinä määrin, että se on vaatinut sen ja ottanut itselleen. Sehän on jo itsessään tietynlainen prosessi.

Tietenkin kun tarpeeksi itsensä kanssa vääntää ja vähtää, alkaa seinät (ainakin minulla) kaatua niskaan. Kaikesta tulee nyhväämistä, kaikki merkitsee liian paljon ja liian vähän. Suuria tunteita ja niiden puutteita. Sitä ja tätä. Tuota ja tietä, eikun...

Tänään olen löytänyt taas osan itseäni, tai ainakin juuri nyt tuntuu siltä. On olemassa termi, sana, sanoma jonka taakse voisin ehkä astua. Ainakin se tuntuu omalta, jollain tasolla. Tietenkin, tuo termi ja sen merkitys on minullekin vielä varsin uusia asioita joten pitää vielä vähän katsella. On kuitenkin ollut huomattava ero omaan fiilikseen, sisäiseen oloon jo pelkästään siihen termiin ja sen tuomaan aihealueeseen tutustuminen. On tuntunut hyvältä, minulta. Ehkä kuitenkin se tärkein asia on, että sen termin myötä on löytynyt muita. En ole enää yksin. I don't feel so much alone in this world of ours.

Se helpottaa elämää, kun tuntee että ei ole yksin. Tietenkin elämän mutkissa kulkee mukana ne kaverit, ystävät, sukulaiset ja perhe. Lemmikit, kirjallisuus ja viihde. Joskus kuitenkin se tärkein ymmärrys siihen, että ei ole yksin on se että saa vain tietää että maailmassa on muitakin jotka ajattelevat vähän niin kuin sinä, tuntevat asiat vähän niin kuin sinä. Ei haittaa, vaikka ei ihan täysin saman merkityksen taakse astuisi, mutta on kumminkin siinä lähimaastossa. On siinä ja sanoo, että et ole yksin. You're not alone! Se on ehkä parhainta ikinä. Sieltä nousee se varmuus, joka suoristaa minunkin ryhtiä paremmaksi. Ainakin hieman, hyvällä tuurilla ja varsinkin silloin kun kissa kiertää puuroa vastapäivään. Eikun..

Usein tuntuu, että elämästä lähtee merkitys ja paino kun ei osaa laittaa itseään sen kirjoon. Sitten myös se merkitys ja paino on niin kova, kun se oma osattomuus maailmassa on niin vahva. Tuntuu kuin leijatkin olisivat paremmin kiinni tässä maapallossa. Se on luultavasti ollut itsellä se suurin juttu, se suurin vainoaja viime aikoina. En ole tiennyt mihin kuulun. Tai siis tiedän, osaan lokeroida itseni moneen paikkaan. Osaan kuvailla itseäni monella termillä, sanalla ja sanamuodolla. Silti jotain tärkeää on puuttunut, minuudesta on puuttunut palanen. Ja juuri nyt, olen ehkä taas askeleen sitä palaa lähempänä, ja näin lähempänä minuutta.

Se on muuten hieno tunne se, silloin ei edes talven harmaus ahdista. Ei kaipaa vanhaa taivasta niin paljon.

P.S. Mahdollisimman hyvää uutta vuotta 2014 teille kaikille. ♥