Friday 9 April 2010

Keep on Livin'

Tämä perjantai 9.4.2010 pitää muistaa perjantaina jossa kaikki on mennyt vituilleen. En tiedä mistä johtuu, mutta kun horoskooppi sanoo että jee jee sulle tulee kiva päivä niin todellisuus on ollut härän pyllyä. Tilanteeseen saattaa mahdollisesti liittyä se, että eilen oli tosi hyvä päivä mutta tänään kaikki vaan menee pieleen. Sen verran on tänään sitä paskaa satanut niskaan, että ne päivän onnistuneetkin asiat näyttävät ihan kärpäsen kakalta.

Mikä siis on mennyt niin totaallisen pieleen? Voi kuinka voisin vaan suoraan sanoa, ehkä sanonkin ainakin täällä blogissa. Pakko se on jonnekin purkaa.. Eli olen viimeiset päivät elänyt aikamoisessa stressissä kiitos ennakkotehtävien ja koulun näyttelyjuttujen. Tänään tuntui olevan päivä, että kaikki ottaa nuppiin niin että tanner tärisee. Lyhyesti sanottuna olisi tehnyt mieli alkaa riehumaan ihmisten saamattomuudesta tunnilla kun kaikki etenivät niin hidasta tahtia, näyttely kolkuttaa jo ovella ja vain murto-osa on saanut kuvat valittua tai tulosteltua tai vastaavaa. Myönnän itsekin, että en ole ilmoittanut minkälaiset paspikset tarvitsen mutta se hoituu heti ensimmäisenä maanantaina kun mittaan minkä kokoiset ne kuvat jotka tänään tulostin ovat. Jotenkin tuntui niin ylitsepääsemättömältä että siellä vaan huokaillaan ja ollaan vain, tehdään puolella teholla kun ehkä pitäisi olla se kovin puristus edessä! Tekisi mieli hyppiä välillä Veistolassa tasajalkaa ja huutaa, riehua että ACTIONIA IHMISET, ACTIONIA!!! mitä en kuitenkaan tee. Tuntuu ihan turhalta istua siellä koko päivä tekemättä mitään, varsinkin kun minulla olisi muitakin asioita hoidettavana!

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa rustasin itselleni tehtävälistan tälle päivälle ja vaikka olenkin kovasti yrittänyt niin ei se tunnu lyhentyvän, siis oikeasti. Välillä tuntuu, että teen töitä niskalimassa ja palkkiota ei ole. Kaikki tuntuu turhalta, vaikka se ei sitä oikeasti ole! Kaikella tällä työmäärällä on tarkoitus ja sen tarkoitus on saada minut toiseen kouluun. Kiitos ja aamen. Liminka on kiva, mutta minä haluan eteenpäin.

Lisää vituttavia ja erityisen turhauttavia asioita on olleet nämä erinäiset tekniset vaikeudet. Ei siis helvetti soikoon. Kirjaimellisesti! Olen koko päivän yrittänyt tulostaa yhtä lomaketta jota tarvitsen Kuvataideakatemian näytetöitä varten, mutta siinä PDF:ssä on näköjään pakko olla vikaa kun Mac ei lue sitä oikein (= ei voi tulostaa) ja päärakennuksen koneet eivät osanneet sitä avata (= ei voi tulostaa) ja omassa koneessa ei ole kiinni tulostinta. Myöskään Impivaarassa tulostaminen ei onnistunut. Että vitun jee! Yksi uusi tekninen ongelma jonka olen nyt löytänyt on se, miten saan nuo videotyöt tai videotyön (voi olla että heivaan Kuvataideakatemian työn pois ihan vain sen takia että oma tekeminen helpottuisi) DVD:lle sellaiseen muotoon että DVD-soitin sitä lukee. Viimeiset pari tuntia tässä leikin omalla koneellani asian tiimoilta kunnes tämä taisi todeta että minulla ei ole sellaista kirjoittavaa asemaa, että toimivan DVD:n saisin. Voi olla että käyn taas internettiä läpi jos löytäisin ohjelman jonka mielestä semmoinen löytyy. Ei Windowsin omaan DVD Makeriin voi aina luottaa, eihän?

Että tällaista tänään. Ihan vitun kiva päivä. Jos nyt palaisi googlailun pariin ja ylittäisi selvittää miten noi jutut saisi. Tietenkin joku ihana voisi tulostaa mulle sen lomakkeen ja postittaa tänne, joku tuttu siis. Ei varmaan oo kamalat postimaksutkaan. Kotona nää tämmöset olis hoitunut jo ekana mutta ei kait täällä. Ihmeellistä.

Jälkihuomautuksena vain sanon, että oloni on nyt hieman parempi kun sain asiaa tänne purettua. Ehkä se paskakasa ei nyt niin iso ollutkaan. Mutta pakko palata taas työn ääreen että jotain saisi aikaiseksi. Ikävää, eikö?

P.S. Täällä asuntolassa on ihan järkyttävän kylmä. Mun nivelet huutaa jo, että lämmitystä perkele. Niskatkin jumissa tästä vedosta. DISLIKE.

1 comment:

  1. Ihana toi ACTIONIA ihmiset, ACTIONIA! Hihi. Porukoissa pitäis just olla aina semmosia äksönihmisiä, jotka potkis toisia vähän persuuksille tarpeen tullen. Sillee reilulla meinigillä, mut yhtäkaikki niin että menisi perille.

    Niin ja mulla oli sama tulostusongelma tänään, päärakennuksen oikeanpuoleisen seinämän ikkunanpuoleisella kojeella onnasi sitten viimein onneksi. Niin ja sekin vielä, että saa tuolta Limingankin postista isoja kirjekuoria. :>

    Hei hei.

    ReplyDelete

Leave a message. If you want to.