Minulla on enää kolme viikkoa koulua jäljellä. Kuuntelen Sannin uutta levyä ja herkistyn.
Viimeiset kuukaudet ovat olleet ihania, vaikka en olekaan niistä mitään tänne kirjoittanut. Heh. Olen saanut uusia.. ystäviä. Tai siis ainakin osittain uusia ystäviä. Ennen kaikkea olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat piristäneet elämääni kunnolla.
Tuntuu, että olen ottanut paljon irti tästä mahdollisuudesta. Sillä sitä tämä opiskelu on, mahdollisuus panostaa minuun itseeni. Siksi olenkin haastanut itseäni, hyvinkin paljon. Ja en oikeastaan aijo lopettaa nyt kolmen viikon päähän vaan opiskelen kesälläkin 11 opintopistettä.
Kuluneista opiskeluista voin sanoa sen, että olen saanut itseäni miellyttäviä numeroita. Toisaalta olen panostanut koulunkäyntiin oikein kunnolla. Nytkin on valmistumassa sellainen 10 tuhannen merkin essee Euroopan unionista, jep jep.
Kohta olisi varmaan hyvä aika mennä nukkumaan, että jaksaa aamulla nousta aika aikaisessa. Huomenna ei ole virallisesti koulua, mutta on kuitenkin paljon tehtävää ja muutamia menoja. Sen sitä saa, kun tuppaa itseään jokaiseen paikkaan. Heheh. Muutenkin koulua ensi viikolla on "laiskanlaisesti", mutta toisaalta kaikki vapaa-aika meneekin varmaan Vappu -riennoissa!
Ehkä tämänkin kirjoituksen tarkoitus on jotenkin piirtää muistiin se, kuinka kiitolliselta ihmisestä voi tuntua. Kuinka voi olla niin onnellinen, että itkettää. Kun haluaa nostaa katseensa taivaisiin ja kiittää. Kiittää mahdollisuuksista ja uskomisesta, vaikka enhän minä ole uskonnollinen.
En tiedä mitä tein viime vuonna erilailla, kun niin paljon hienoja mahdollisuuksia sain. Tulppa aukesi elämästä ja taas kiidetään. Tuntuu hyvältä kun voi oikeasti elää elämäänsä ja kehittää itseään, muokata itseään paremmaksi. Mikään ei ole parempi homma siihen kun istua soluhuoneessaan sunnuntai-iltana itkemässä, kun kaikki on niin jees.
