I Am What I Am

Viimesimmät giffit jotka olen tehnyt. Kyllä, olen siirtynyt ylöspäin tässäkin asiassa ja alkanut tekemään videosta giffejä. Whee. Mukavaa näpertämistä. Kuvissahan keikkuu John Barrowman, elämäni suurin idoli tällä hetkellä. Maailman täydellisin mies.

Olispa maailmassa enemmän John Barrowmanin kaltaisia ihmisiä. Mutta siis Torchwood, Docto Who ja tommosia tehnyt. Niin ja aivan mahtava lauluääni.

Niin ja vielä viimeisemmäksi, koska joku sitä varmaan vielä pohtii niin John on homo ja hän on ollut yhdessä kumppaninsa kanssa kohta jo 20 vuotta. Hassut. 

Angel

Tänään on hyvin outo päivä. Ollessani Ollin kanssa lenkillä näin kuinka lapsuudenystävän perhe käveli kaukana edessä parkkipaikalle. Käveltyäni siitä ohi näin heidän ajavan autolla pois.

Muutaman askeleen päässä kuulen tutun ääneen huutavan nimeäni. Lapsuuden ystävä, ihminen joka on varmasti elämäni ainoa BFF. Titteli jota en edes käytä, mutta kuvaa häntä ja lapsuutta ja nuoruutta hyvin. Hän kun oli paras ystävä.

Surrealistinen olo lensi yli kun ei ollut nähnyt toista niin pitkään aikaan. Sovittiin epämääräisesti tapaaminen ensi viikolla kun ollaan molemmat maisemissa. Vieläkin surrealistinen oli, toisaalta hirveä pelko kiipeää niskaa pitkin.

Hän kun on ainoa jota oikeastaan halusin pienenä hirveästi miellyttää jonka vahvat mielipiteet kiehtoivat. Ja ainoa jonka hyväksyntä tai torjuminen sattui oikeasti. Joten kuulumisten vaihtaminen ensi viikolla tuntuu oudotlta ja se pelottaa. Pelko johtuu tunteesta, että en ole saanut elämässäni mitään aikaiseksi ja että niin. Tyhmiä asioita. Asioita joista pitää päästä yli.

Huvittavinta ehkä on, että minua oli kuulemma etsitty Facebookista etc. mutta minua ei sieltä haulla etsittynä hirveästi löydy. Pitää tuntea kaverit ja sellasta. Toisaalta koko ironinen fakta on se, että kummankaan puhelinnumero ei ole vaihtunut tätä aikana ja molemmilla oli vielä toisen numero.

Että sellaista. Jotenkin kyllä tuntuu että tällakin on tarkoitus, että nyt nähdään taas. Tiedä sitten mikä, mutta tärkeä se varmasti on. Ja se merkitsee jotain. Varmasti. Pääsen luultavasti eteenpäin elämässäni. Toivottavasti ainakin.

Piss Factory

Vietin 6 päivää aikalailla mailla tuntemattomilla. Ilman omaa konetta ja puhelinki oli mukana ilman laturia. Nukuin ystävän lattialla patjalla johon kissa pissasi parikin kertaa mutta olen vihdoin palautunut kotiin koska arki alkaa.

Viimeiset päivät ovat olleet pitkiä mutta antoisia. Olen ruskettunut, joka on asia joka saa tämän punaisen ravun naureskelemaan epäuskoisesti vanhenemiselle.

Suurin asia mitä tein talkoilun lisäksi näiden päivien aikana on ollut lukeminen koska pörhälsin läpi Patti Smithin Ihan kakaroita teoksen. Joka sai minut pitämään Pattista vielä enemmän, mutta sitäkin enemmän se herätti kysymyksiä. Olen myös lukenut muistikirjasta kirjoittamiani lauseenpätkiä hetkistä Dalai Laman kanssa kuin jotain muuta. Onneksi pistän päivämääriä kaikkialle.

Aikataulutettu menneisyys, se on se minun elämäni.

Poison Ivy (1995)

Tunnen olevani 90-luvun elokuvien lumossa. Jo toinen tänään. Vai kolmas? Vastahan sain katottua Hackers elokuvan. Toisaalta Angelina Jolie taitaa olla melkein kaikissa elokuvissa. Paitsi nyt tässä joka pyörii nyt.

Oli tärkeitä ajatuksia, mietteitä. Paljon asiaa ja vähän sanoja. Jotenkin se jäi kun tuli valkoinen palsta ilman viivoja. Ei mitään päämäärää kirjoittaa, ei mitään missään. Ajatukset pyörivät asioissa jotka pitäisi tehdä, mutta oikeasti vaan mietin että noi vaatteet tuossa elokuvassa. Kuinka hienoja ne on ja kuinka ne olisivat kivat vaatekaapissa. Vaikka en oikeasti edes niitä ehkä käyttäisi. En nyt tai koskaan.

Huomenna alkaa talkoot ja kello on jo puoli yksi. Yksi vielä - ja ajatus katkesi. Ja nyt jäin katsomaan elokuvaa.

Käsissä pyörii Patti Smithin Ihan kakaroita, naapurustossa on bileet. Enää puuttuu tupakka ja viini.