Tuesday 19 February 2013

Bella's Finals: Price Tag/Don't You/Give Me Everything


Oh, eilistä ilmettä sille faktatiedolle että tänä keväänä 2013 tämä nuori neitokainen hakee 5 kouluun ja 8 koulutusohjelmaan. Ihan vain vähän tehtävää, ehkä nytkin välttelen tarinoiden ja esseiden kirjoittamista sillä että kerään kaikki saamani haasteet yhteen ähkien ja vääntäen pistän ne saman otsikon alle. Uuh.

Ensimäinen haasteen jonka sain jo tammikuun alussa antaa tämmöiset säännöt:

Säännöt:
 1. Kiitä haasteen antajaa.
 2. Kerro 8 asiaa itsestäsi.
3. Vastaa haastajan 8 kysymykseen.
4. Keksi 8 uutta kysymystä.
5. Haasta 8 bloggaajaa (mieluiten niitä joilla on alle 200 lukijaa)
6. Kerro bloggaajalle, että olet haastanut heidät.

Eli kiitos vain Kibaya ja nyt lähtee 8 asian lista meikästä, hirvittääkö ketään vielä?

1. Olen pitänyt tätä blogia on-off suhteella jo kolme vuotta.
2. Täytän huhtikuussa 24 vuotta, mutta teini-ikäinen minä on viime aikoina ehkä eniten vilkuillut perääni kuin numeron aiheuttama ikäkriisi.
3. Koen ajoittain olevani ihan helevetin hauska ja tästä muka nokkeluudesta kärsii lähinnä lähimmät ystäväni.
4. Mitä enemmän olen viihteellä, sitä enemmän tykkään palata kuolettavan tylsään arkeeni.
5. Kuunnellessani hyvää musiikkia koneelta (varsinkin kuulokkeet päässä) päädyn 90% tapauksissa tanssimaan ja laulamaan mukana. Oli sivustakatsojia tai ei.
6. Olli koira nukuttaa minut iltaisin kun menen nukkumaan.
7. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin sillon aikoinaan koripallo-urallani.
8. Suurin syy miksi olen nykyään hetkittäin niin onnellinen johtuu yhdestä päätöksestä ja loppuelämäni kestävästä oppitunnista olla onnellisempi.

No nih, siinä ne nyt oli. Onneksi, sillä kyseisten asioiden laittaminen listaksi oli aika vaikeaa kun en halunnut mennä helpoimman kautta. Sen sitä saa kun jääräpää.

Seuraavaksi vastailenkin Kibayan esittämiin kysymyksiin, ajatuskin hirvittää.

1. Mitä haluat saavuttaa seuraavan viiden vuoden aikana? 
Niin paljon, mutta niin vähän. Ei vaan ihan oikeasti seuraavan viiden vuoden aikana tämä tyttö neitokainen haluaa olla edes muutaman askeleen päässä unelmiani. Tässä tapauksessa jo se, että pääsen opiskelemaan alaa josta olen kiinnostunut olisi yksi iso askel ja nälkähän tunnetusti kasvaa syödessä. Viisi vuotta ollaan haettu, mutta tämä vuosi on minun vuoteni ja minä näytän mihin minä pystyn ja täräytän kaikki muut pois kilpailusta. Vai mitä? ;)

 2. Lempivärisi vaatteessa?
Har har. Varmaankin tumman harmaa tai vihreä.

3. Mitä muuttaisit itsessäsi?
Istuessani pohtiessani tätä kysymystä ja mitä vastaisin siihen tällä hetkellä niin.. Niin minä en muuttaisi omasta itsestäni yhtään mitään. Juuri viikko sitten juttelin aiheesta ystäväni Anssin kanssa ja todettiin molemmat että emme muuttaisi tai edes poistaisi heikkouksiamme koska ne ovat osa meitä niin paljon kuin vahvuutemme ja mahdollisuutemme. En koe sitä ongelmaksi, että minulla on niin heikkouteni jotka tietenkin tilanteista ja hetkistä riippuen voivat täysin ja varsin helposti olla suurin uhka minulle mutta vahvuuksieni ja mahdollisuuksieni kanssa ne tekevät toisistaan sen verran neutraalit että voin elää varsinkin normaalia elämää.

Tietenkin jos puhutaan ulkoisista asioista niin en siltikään muuttaisi mitään. Olen matkalla kohti sitä mitä minä olen enkä tarvitse oikopolkuja. Suuntani on oikea, mutta vielä pitää ottaa askeleita. Eli en muuttaisi itsessäni yhtään mitään, niin sisäistä kuin ulkoistakaan.

4. Voisitko jättää kaiken taaksesi ja aloittaa alusta?
Sen enempää erittelemättä.. voisin.

5. Uskotko yliluonnollisiin asioihin?
Kyllä.

 6. Mistä haaveilit lapsena?
Pienenä halusin isona olla runoilija ja edelleenkin koen haluavani olla runoilija. Haaveilin myös erilaisesta elämästä, mutta eiköhän me kaikki olla sellaisia joskus haaveiltu.

7. Mitä et ikinä tekisi? Miksi?
Taas tällainen vaikea kysymys. Pää lyö ihan tyhjää, mutta sanottaisiinko että vaikka unelmani työstä ja työnteosta ja tietystä työstä ovatkin siellä jossain niin on minullakin rajat mitä kaikkea olisin valmis tekemään se suhteen että saavuttaisin jonkin asian. Miksi en tekisi mitä tahansa unelmieni eteen? Jossain vaiheessa sitä kumminkin myisi sielunsa jollekin ahneelle paskiaiselle ja päätyisi kumminkin kuolleena sinne ojan pohjalle, eli kauppa olisi minun kannaltani huono. Eli it's my way or it's the highway!

 8. Kuka on idolisi?
Oh, niitä on monia. Niin fiktiivisiä hahmoja kuin oikean elämän henkilöitä. Idoleihini kuuluu sen laajemmin lajittelematta ainakin Marilyn Monroe, äiti, Shepard, Katniss, Ayla, Meryl Streep ja muutenkin kaikki vahvat ihmiset jotka ovat oma itsensä. Ehkä. Tai jotain tuommoista. Punainen lanka lensi ikkunasta niin että vain viuhahti.

Siksi, että koin tämänkin aikalaisena tuskana (ja hyvänä häiriötekijänä) niin en aio pamauttaa ketään haasteella, mutta olette vapaita tekemään tämän. Tässä on teidän kysymykset jos koette olevani haastetta vailla!

1. Jos juuri nyt saisit lapsen, mikä hänen nimensä olisi?
2. Mitä mieltä olet homoavioliitoista?
3. Mitkä asiat elämässä aiheuttavat selittämättömiä vihan kouristuksia sinulle ja saavat sinut värisemään inhosta?
4. Koetko olevasi rasisti?
5. Viimeisin kappale jota hyräilit?
6. Oletko kirjoittanut testamenttiasi/vastaavaa asiaa vielä?
7. Koetko eläneesi hyvän elämän tähän mennessä?
8. Mitä kaipaat?

Juuh, sellasia sieltä pasahti sille joka on kiinnostunut. Niin ja seuraavaan haasteen pariin. Alla oleva kuva kertoo fiiliksestä.



Eli tällainen Liebster Blog -palkinto pasahti edellisen postaukseni kommentteihin, kiitos vaan Kasu

Palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa, hee. Kiertopalkinnon säännöt tulevat tässä:



Kiertopalkinnon säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

Kiitos Kasu, edelleen. Heheh.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Oh my. Harmikseni seuraan hävittävän vähän blogeja loppujen lopuksi niin.. Mjoo. Jos sinulla on blogi, jolla on alle 200 seuraajaa niin go for this!


3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:
Ystävät, unelmat, hyvä musiikki, Olli ja arki.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
Ravinto, uni, ystävät, oma rauha ja kahvi.

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
- Harry Potterit

- Nälkäpeli kirjasarja

- Jerry Spinellin Tähtityttö

- Cecelia Ahernin P.S. I Love You

- George R.R. Martinin A song of Ice and Fire kirjasarja.

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaujalaa/-yhtyettä:

Elvis Presley, ABBA, Placebo, Linkin Park ja Madonna!

Viisi lempiruokaasi:

Perunamuussi ja nakit, itsetehty lasagne, oikeastaan mikä tahansa itsetehty pasta ruoka, SUSHI ja niin. Siinä ne taisi olla.



Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
Irlanti, Ranska, USA (all over), molemmat navat (pohjois ja etelä siis) ja Mongolia.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Avoin, suvaitseva, pirteä, tukeva ja onnellinen.

Viisi asiaa, joista unelmoit:
Tulevaisuudesta, onnellisuudesta, elämän jakamisesta (=parisuhteesta), lapsista (sitten joskus) ja hullusta, hölmöstä suuresta rakkaudesta.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:
- Ole oma itsesi.

- Opettele rakastamaan itseäsi, sitten muita.

- Antaminen on kivempaa kuin saaminen.

- Käsinkirjoitetut kirjeet eivät koskaan ole pois muodista.

- Älä kadu valintojasi, joskus se valinta oli se mitä oikeasti halusit.

* * *

Nyt se on ohi, jess! Enää vain ne ennakkotehtävät tehtävänä. Hehe.

No comments:

Post a Comment

Leave a message. If you want to.