Gonna Get Over You

Työnnän suklaata alas kurkustani samaan tahtiin kuin musiikin tahtiin tanssivat varpaani. Ei oikeastaan tee edes mieli, mutta mums mums mums vaan. Kun valkoinen suklaa koskettelee makuhermojani ja hampaat halkaisevat pähkinän huutavat aivoni hurraa huutoja makuaistimuksille. On se vaan niin hyvää, tuo Pirkan Valkoinen hasselpähkinäsuklaa, tämän hetken the thing.

Samaan aikaan tappelen itseni kanssa kuinka ei huvita urheilla tai jumpata, mutta teen sen silti. Edes osan. Onnistumisen kruunaan muutamalla (kymmenellä) palaa suklaata. Toinen asia josta soimaan itseäni on piirtämisen lopettaminen. Kuin seinään taas. PAM. Ja loppui sekin. Ihan ilman hyvää syytä, koska ei huvittanut.

Mielenkiinto kaikkea kohtaan (varsinkin sitä piirtämistä) kesti kymmenen päivää. Tänään sain taas avaruusolennon paperille. Eilen haaveilin e-kirjan lukulaitteesta ja mahdollisuudesta kirjoittaa. Tänään haluaisin painua peiton alle nukkumaan, koska ei huvita. Ei vaan huvita. Aamulla pitää kuitenkin mennä töihin, ihan hyvin voin aloittaa yöunet jo nyt.

Kirjoitin jonnekin pitkästi siitä kuinka tärkeitä ystävät mulle on. Kuinka paljon heistä välitän ja rakastan ja kuinka heitä kaipaan. Silti parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa nähdään ehkä kerran kuukaudessa, yleensä harvemmin. Suurin syy on lähtemisenvaikeus, kysymisen kammoksuminen ja valmis ajatusmaailma siitä että "niillä on jo muuta menoa!", mikä on yleensä ihan totta koska joku muu on jo kysynyt.

En silti koe olevani huono ystävä, vaikka en näekään useita viikottain. Sillä minuun saa kyllä yhteyden. Ja kun taas kohtaamme on kivaa, vaikka ennen lähtöä olisinkin halunnut perua koko jutun. En muista, että koskaan olisin perunut. Kivaa on ollut aina, silti sitä kammoaa sitä viittä minuuttia ennen lähtöä. Ahistaa ja haluaa vain piiloutua peiton alle. Ettei kukaan minua nää tai huomaa, ei minua ole olemassa. Shh. Ihan hiljaa vain. Kyllä ne pian unohtaa.

Silti saatan lähteä tanssien töihin aamulla, luultavaksi siksi että kukaan ei ole (muutamaa koiranulkoiluttajaa lukuunottamatta) vielä liikkeellä. On vain minä, pyörä ja tie. Tuulenpuuska korvannipukassa ja jammaava musiikki kuulokkeissa. Lauleskellen poljen töihin, aina ihan liian kovaa ja töissä on kuuma ennen kuin ole nostanut yhtäkään laatikkoa. Parasta työpäivässä on myös ne hetket ennen kuin kauppa aukeaa ja se kun pääsee kotiin. Liihotan pitkin teitä lauleskellen musiikin tahtiin ja pian olen taas kodin turvassa. Kukaan ei näe, kukaan ei huomaa. Rauha. Vain minä ja maailma.

Tiedän mitä haluaisin tehdä, mutta tiedän myös että haluan tehdä sitä siksi että en saa sitä tehdä. Tekisi mieli heittää raivarit itselle, koska teen typeriä sääntöjä. Joskus tekisi mieli myydä kaikki pelit pois, että voisin olla taas ilman niitä. En varmaan koskaan voi pelata kyseistä pelisarjaa normaalisti. Pelottava ajatus on, että en voi ehkä koskaan pelata kyseistä pelisarjaa. Mitä enemmän ajattelen asiaa, sitä enemmän tiedän kuinka totta se on ja sitä enemmän haluaisin pelata. Vielä viimeisen kerran. Kuitenkin tiedän, että jos annan pikkusormen vie koko homma koko käden, ylävartalon ja lopulta koko naisen! (Ihan niin kuin se ei olisi sitä jo tehnyt...)

Nautin yksinolosta, omasta seurastani ja huonoista vitseistäni. Tykkään myös olla ystävieni kanssa. Tykkään olla luonnossa. En kuitenkaan pidä ihmismassoista, katseista ja muutenkaan maailmasta. Olen kateellinen ystävälleni, joka on uskovainen. Her ability to believe in something is something that makes me wonder. It makes me speechless. I couldn't ever do it. Too many things telling me (including myself ) that it's horrible, going wrong and restricting myself in every way. She has courage to be herself, more than I have. I look up to her. I even envy her. 

Toisaalta tiedän miksi ei huvita, miksi haluan nukkua ikuisesti ja huutaa vain. Haluaisin tapella, kunnolla painia. Purkaa tämän energian, ärsytyksen ja olemassaolon vastakohdan pois. Halu vetää jotakuta turpaan on pelottavaa, koska se tulee välillä niin vahvana. Kun tekisi mieli vaan tirvaista, antautua tälle eläimelliselle tahdolle repiä toinen kappaleiksi. Ei siksi, että se olisi tehnyt mitään pahaa tai vaikka olisikin. Haluaisin tehdä sen takia, että siitä muka ehkä mahdollisesti tai sitten ei tulisi parempi mieli itselle. Itsekästä, tiedän. Tyydyn siis naksuttelemaan niveliäni ja pohtimaan puutuvia ruumiinosiani. Kun ei ole parempaakaan tekemistä.

En tiedä miksi kirjoitin tämän, mutta olen iloinen että kirjoitin. Paska juttu, mutta tulipan tehtyä.