Bleed It Out

Web kamera laatua parhaimmillaan! Alin kuva on vain muistutus ex-kämpikselle Heidille että minkälaisen kirjakasan neiti saa lainaan. Enjoy! Toisaalta sain viimeisen kirjan (päällimmäinen) luettua eilen kun kello näytti 01.47 ja viimeksi olin katsonut kelloa puolilta öin. Sitä ennen oli hämärä muistikuva että jos nyt nousen ja menen olkkariin näen Terra Novan, mutta enpä mennyt vaan jäin lukemaan.

Kirjan loppu on nyt yhtä sekamelskaa päässäni, kun se ei ole vielä järjestäytynyt kunnolla. Yleiskuva alkaa selkeytyä tunti tunnilta, useamman kahvikupin jälkeen. Oikeastaan olen iloinen että eilen siivosin enkä lukenut, vaikka kirja tulikin luettua loppujen lopuksi aikataulua edellä. Oma, päänsisäinen deadline, oli/on tänään klo 15. Kello on puoli kaksi, ou jea. Joskus kyllä niin hirveästi hirvittää tämä suorittamisen tarve, on se sen verran sisään juurrettu. Toisaalta kirjasarjan viimeisessä osassa esiintyneet asiat ovat kyllä antaneet oman näkemyksen tähänkin asiaan, huh huh.

Aamun olen viettänyt TV:n edessä katsoen niin Huippista kuin Helsingin herraa kuin myös uusiman Terra Nova jakson. Heh. Neljäs kuppi kahvia menossa ja huomenna pitäisi nousta aikaisin. Tiistaista lauantaihin sitten taas töitä. En näköjään osaa nauttia tästä hetkestä, yh.

Pitää kyllä tunnustaa että en ole koskaan osannut nauttia hetkestä sillä tavalla, suunnitellulla tavalla. Nautin tästä odottamisen riemusta (ei se sitä aina ole, mutta kuitenkin) ja olen aina odottanut sitä seuraavaa asiaa. Aina, jo lapsuudessani. Ala-asteella kun oli kesäloman ensimmäinen päivä niin odotin syksyn ensimmäistä koulupäivää. Olen niin kiero ettei mitään rajaa. Ja en edes pitänyt ala-asteella olosta, mutta ilman rutiineja eläminen oli jotain kamalaa. Vaikka en nykyäänkään tee mitään ihmeellistä on elämäni täynnä rutiineja. Istun bussissa aina samassa paikassa ja ahdistaa jos en pääse siihen. Tällaiset asiat tuovat turvaa.

Kierolla tavalla ainakin.